nauravan. Opettaja hyökkäsi hänen kimppuunsa; hän sai selkäänsä, hänet komennettiin olemaan lopputunti polvillaan ja sai tavattoman pitkän rankaisuläksyn.

Hän tuli kotiin kalman kalpeana ja kiehuen salattua raivoa; ja hän julisti jyrkästi, ettei hän mene enää kouluun. Hänen sanoistaan ei välitetty. Mutta kun äiti huomisaamuna muistutti hänelle, että oli aika lähteä, vastasi hän tyynesti sanoneensa, ettei hän sinne enää mene. Louisa rukoili, torui ja uhkasi: mikään ei auttanut. Christophe istui nurkassaan uhmaavin otsin. Melchior antoi hänelle ankaran löylyn: poika huusi kohti kitaa; mutta hän vastasi jokaista annosta seuraaviin käskyihin yhä raivokkaammin: "En." Häntä pyydettiin edes sanomaan, minkä tähden ei: hän puri hampaansa yhteen eikä vastannut. Melchior tempaisi hänet syliinsä ja kantoi hänet kouluun ja jätti hänet opettajan valtaan. Penkilleen jälleen jouduttuaan hän alkoi särkeä järjestyksessä kaikkia esineitä, mitä lähellään