edelleen; sillä hän tunsi sen yhä itsessään, yhä sisällään. — Kärsivä mies voi lievittää vaivaansa, tietämällä, mistä se johtuu; ajatuksellaan supistaa hän sen määrättyyn ruumiinsa kohtaan, joka voidaan parantaa, tarpeen tullen vaikkapa irroittaa pois; hän määrittelee pahan ääriviivat, eroittaa sen itsestään. — Lapsella ei ole tätä petoksen apua. Hänen ensimäinen kohtauksensa tuskan kanssa on traagillisempaa ja totisempaa. Kuten, lapsen oma olemuskin, näyttää tuska siitä rajattomalta; hän tuntee sen asettuneen rintaansa, sijoittuneen sydämeensä, valtiaaksi koko ruumiiseensa. Siitä ei pääse mihinkään: kipu ei lähde matkaansa ennenkuin on kaluttavansa kalunnut.

Äiti painaa lasta ruumistaan vastaan soperrellen helliä sanoja:

"Nyt on hyvä, nyt on hyvä, ei nyt itketä enää, piskuiseni, kullannuppuseni"… Lapsi jatkaa yhä vain, puuskittain vaikerrustaan. Luulisi, että tuo surkea ja