ollut rohkeutta eikä moraalista voimaa ja joka luuli sitäpaitsi itseään kunnon isäksi, hyväksi pojaksi, hyväksi puolisoksi ja hyväksi ihmiseksi; ja hyvä ihminenhän ehkä olikin, jos siihen riittää ainoastaan se, että on taipuisa, helposti heltyvä ja tuolla eläimellisellä vaistolla varustettu, joka saa ihmisen rakastamaan lähimmäistään niinkuin osaa omasta itsestään. Eikä voikaan sanoa häntä kovin itsekkääksi: siihen puuttui häneltä tarpeellista yksilöllisyyttä. Hän ei ollut mitään. Onko kauheampaa maailmassa kuin ihmiset, jotka eivät ole mitään. Ikäänkuin hengettömät painot, jotka heitetään irti ilmassa, he putoavat luonteensa vaatimuksesta, heidän täytyy ehdottomasti pudota; ja sortuessaan he vetävät mukaansa kaikki ne, jotka heistä riippuvat.

Niihin aikoihin, jolloin perheen asema oli tullut vaikeimmilleen, alkoi pikku Christophe käsittää, mitä hänen ympärillään tapahtui.

Hän ei ollut enää ainoa lapsi perheessä. Melchior teki