Jean-Christophe I

jälleen isän kädestä kiertämään. Louisa jakeli ruokaa nuorimmille: kaksi perunaa kummallekin. Kun Christophen vuoro tuli, ei vadissa useinkaan ollut enää muuta kuin kolme, eikä äiti vielä ollut saanut mitään. Christophe tiesi sen etukäteen, hän oli lukenut perunat jo ennenkuin ne tulivat hänen kohdalleen. Silloin hän hillitsi luontonsa ja virkkoi huolettomasti:

--- Yksi vain, äiti.

Louisa tuli hiukan levottomaksi.

--- Ei, vaan kaksi, niinkuin toisetkin.

--- Ei kiitos, yksi ainoastaan.

--- Eikö sinulla sitten ole nälkä?

--- Ei, ei ole oikein nälkä.

Äiti ei ottanut kuitenkaan enempää kuin yhden, ja he kaksi kuorivat perunansa huolellisesti, leikkelivät ne aivan pieniksi palasiksi ja koettivat syödä niin hitaasti kuin mahdollista. Äiti piti silmällä Christophea. Kun poika oli lopettanut, sanoi hän:

← Page-106 p.107 Page-108 →