Jean-Christophe I

--- No, ota vielä tuo!

--- Ei kiitos, äiti.

--- Mutta oletko sinä kipeä?

--- En minä ole kipeä, mutta olen kylläinen. Saattoi tapahtua, että isä moitti häntä nirsuksi ja että hän vei vielä viimeisenkin perunan. Mutta Christophe tuli siitä ovelaksi; hän otti perunan ja säästi sitä omalla lautasellaan Ernestille, pikku veikolle, joka oli kovin ahmatti ja kärkkyi sitä silmillään päivällisen alusta alkaen ja pyysi häneltä sitä lopuksi:

--- Sinä et sitä syökään? Anna se minulle, Christophe.

Oh, miten Christophe halveksui isää, joka ei välittänyt mitään heistä muista, ei edes aavistanutkaan, että söi heidän osansa. Hänen oli niin nälkä, että hänen täytyi vihata isäänsä ja että hän olisi tahtonut sen sanoa hänelle; mutta hän oli ylpeä ja ajatteli, ettei hänellä ollut oikeutta sitä tehdä ennenkuin hän itse ansaitsi leipänsä.

← Page-107 p.108 Page-109 →