Jean-Christophe I

itsekkyys toisiinsa huumaavan väkevinä ja suloisina. Christophe unohti siis täydellisesti kaunan isäänsä vastaan ja koetti kaikin voimin keksiä syytä häntä ihaillakseen: hän ihaili hänen vartaloaan, hänen paksuja käsivarsiaan, hänen ääntään, hänen nauruaan, hänen iloisuuttaan; ja hän loisti ylpeydestä, kun joku kehuskeli isän musiikkitaituruutta tai kun Melchior itse kertoi, minkälaisia ylistyksiä hän elämässään oli saanut, niitä omistaan lisäten. Christophe uskoi näitä kerskumisia; ja hän piti isäänsä nerona, jonakin ukin kertomusten sankarina.

Eräänä iltana, kello seitsemän tienoissa oli Christophe yksin kotona. Pikku veikot olivat ulkona kävelemässä Jean-Michelin kanssa. Louisa oli vaatteiden pesussa rannassa. Ovi aukesi, ja Melchior ryntäsi siitä sisään; hänellä ei ollut hattua, ja hänen rintamuksensa olivat auki; päästäkseen kynnyksen yli, keikahteli hän muutamia tanssiaskeleita, ja sitten hän hetkahti tuolille

← Page-112 p.113 Page-114 →