Jean-Christophe I

pöydän eteen. Christophe alkoi nauraa, ajatellen, että tämä oli tavallista kujetta; ja hän meni isänsä luokse. Mutta kun hän katseli isää tarkemmin, ei häntä enää naurattanut. Melchior istui paikallaan, hervottomina riippuvin käsivarsin, hän tuijotti eteensä katseettomin silmin ja luomiaan räpsytellen; kasvot olivat tummanpunaiset; suu oli ammollaan, ja siitä lähti silloin tällöin älytön naurun-kurahdus. Christophe tyrmistyi. Hän luuli ensin isän kujeilevan; mutta kun hän näki, ettei isä liikahtanut, alkoi häntä peloittaa.

--- Isä, isä! huudahti hän.

Melchior kurahteli yhä kuin kana. Christophe takertui epätoivoissaan häntä käsivarteen ja pudisti häntä kaikin voimin:

--- Isä, hyvä isä, vastatkaa!

Melchiorin ruumis huojui kuin jokin kuollut esine, ja oli vähällä kaatua; hänen päänsä kallistui Christophen päätä kohti; hän katseli poikaa, ja murahteli katkonaisia

← Page-113 p.114 Page-115 →