Jean-Christophe I

oli raamatunlauseita kehyksissä, ja huonoina värikuvina Mozart ja Beethoven. Yhdessä nurkassa pieni piano, toisessa selloviulu; kirjoja kasassa siellä täällä, mustuneita piippuja, ja ikkunalla ruukuissaan kurjenpolvi-kukkasia. Siellä hän oli aivan kuin ystävien keskellä. Vanhuksen askeleet kuuluivat hänen kävellessään viereisestä huoneesta; siellä hän höyläsi tai naulaili jotakin; hän jutteli itsekseen, sanoi itseään hölmöksi, tai lauloi matalalla äänellään: tuli jotain pot-pourria koraaleista, jokin hempeätunteinen Lied, sotaisia marsseja ja juomalauluja. Siellä tunsi olevansa turvassa. Christophe istui ikkunan luona suuressa nojatuolissa, kirja polvilla; hän oli syventynyt katselemaan kuvia niin, että oli aivan selkä koukussa; päivä alkoi hämärtää; hänen silmissään himmeni; viimein ei hän katsellut enää, vaan vaipui utuisiin unelmiin. Vankkurien pyörät kumisivat jossakin kaukana tiellä. Lehmä ammui ulkona vainiolla.

← Page-127 p.128 Page-129 →