Jean-Christophe I

ilmestyivät hirviöt jälleen. Julma yö! Niin suloinen enimmille lapsille, niin kauhea eräille heistä!… Hän pelkäsi vaipua uneen. Hän pelkäsi olla valveilla. Nukkui tai valvoi, hänet ympäröivät hirvittävät kuvat, hänen sielunsa aaveet, kummittelijat, jotka asustavat lapsuuden sarastavassa hämärässä yhtä hyvin kuin sairauden synkässä valohämyssä.

Mutta nämä kuvitellut kauhut olivat kuitenkin pian haihtuvat sen suuren Kammon tullen, joka jäytää kaikkia ihmisiä ja jota viisaus turhaan koettaa unohtaa tai kieltää: Kuoleman.

Kun hän kerran kaiveli erästä kaappia, sai hän käsiinsä esineitä eikä tiennyt, mitä ne oikein olivat: lapsen mekon ja juovikkaan myssyn. Hän vei ne riemuissaan äidilleen, mutta äiti ei suinkaan hänelle hymyillyt, vaan muuttui ankaran näköiseksi ja käski hänen viedä ne takaisin sinne, mistä oli ne ottanutkin. Kun Christophe ei heti totellut, vaan kysyi, minkä

← Page-134 p.135 Page-136 →