--- Christophe, kuuletkos? Fritz-raukka en kuollut.

Christophe ponnisti tahtonsa ja vastasi tyynellä äänellä:

--- Kyllä, isä.

Hänen rintaansa ahdisti kuin painon alla, Melchior jatkoi taas matkien:

--- Kyllä isä, muka! Eikö sinulla ole muuta sanomista? Etkö ole siitä pahoillasi?

Louisa ymmärsi poikasta paremmin ja sanoi:

--- Hyst, anna hänen nukkua!

Ja sitten puhuttiin hiljempaa. Mutta Christophe kuunteli korva tarkkana ja tutki kaikki tapauksen yksityiskohdat: taudin laadun, joka oli lavantautikuumetta, kylmät kylvyt, hourailemisen, vanhempien surun. Hän ei voinut hengittää; ikäänkuin jokin pallo nousi hänen kurkkuunsa ja tukehutti häntä; hän värisi kuin horkassa: kaikki nuo kauheat seikat syöpyivät hänen aivoihinsa. Ennen kaikkea huomasi