Jean-Christophe I

hurjistui hänen ajatellessaan näitä tauteja niin, että hän näki jokaisessa niistä murhaavan villipedon, joka ottaisi hänen henkensä. Miten monta kertaa hän kärsi todellisia kuolemantuskia, ainoastaan muutaman askeleen päässä äidistä, joka istui hänen vieressään aavistamatta mitään! Sillä raukkamaisuudestaan huolimatta oli pojalla rohkeus sulkea kauhu sisäänsä. Se johtui kummallisesta tunteiden sekoituksesta: hän oli liian ylpeä turvautuakseen toisiin, hän häpesi pelkuruuttaan ja hänen hellä luonteensa ei sallinut hänen tuottaa muille ihmisille huolta. Mutta hän ajatteli lakkaamatta: "Nyt minä olen kipeä, nyt olen vaarallisesti sairas. Tämä on varmaan angiinaa…" Sattumalta oli hän saanut kuulla sanan angiina… "Hyvä Jumala, ei vielä…"

Hänellä oli uskonnollisia mietteitä: hän uskoi vahvasti, mitä äitinsä hänelle kertoi, nimittäin että sielu nousee kuoleman jälkeen Herran eteen, ja että jos

← Page-143 p.144 Page-145 →