katsettaan.

--- Se ei ole totta, sinä valehtelet minulle. Louisa itkeskeli hiljaa.

--- Taivaan Jumala! huudahti vanhus ja potkaisi uunia. Kohennusrauta putosi rämisten permannolle. Äiti ja lapsi hätkähtivät peljästyksestä.

--- Isä, isä, älkää nyt, sanoi Louisa, se alkaa itkeä.

Lapsi oli hetkisen kahden vaiheilla, ruvetako huutamaan vai jatkaako ateriaansa; mutta kun hän ei voinut tehdä molempia yhtaikaa, ryhtyi hän jälleen aterioimaan.

Jean-Michel jatkoi hillitymmällä äänellä, jossa puuskahteli silloin tällöin suuttumus:

--- Mitä minä olen tehnyt, että Jumala on antanut minulle tuollaisen juopon pojan? Maksoiko vaivaa elää niinkuin minä olen elänyt, puutteessa kaiken ikäni, saadakseni tämän. — Mutta sinä, sinäkin, etkö sinä osaa häntä hillitä? Sillä sehän on sinun tehtäväsi, hitto soi!