Jean-Christophe I

harvoin hän oli sen löytämättä, kun oli hiukan miettinyt.

Hän oli niin vahva vakuutuksessaan, että hän asetti kohta illallisen jälkeen, kun tuskin viimeinen suupala oli nielty, lapsen uudestaan pianon ääreen ja pakotti hänet kertaamaan päivän läksyä, kunnes Christophen silmät menivät väsymyksestä aivan umpeen. Sama tehtiin seuraavana päivänä kolme kertaa. Ja samoin ylihuomenna. Ja joka päivä siitä alkaen. Christophe väsyi pian; hän ikävystyi kuollakseen; viimein ei hän sitä enää sietänyt, hän koetti nousta vastarintaan. Eihän tässä, mitä hänellä teetettiin, ollut mitään mieltä; oli ainoastaan saatava sormensa juoksemaan näppäimillä niin nopeasti kuin suinkin, oli väännettävä peukaloa tai kiusattava taipuisaksi neljättä sormea, joka tökötti kömpelönä kahden naapurinsa välissä. Se särki hermoja; eikä siinä ollut mitään kaunista. Kadonneet olivat nyt kaikki lumoavat kaiut, taikavoimalla kiehtovat hirviöt,

← Page-164 p.165 Page-166 →