Jean-Christophe I

niin huonosti kuin mahdollista, että isältä lähtisi se halu. Siitä tulisi kyllä ankara ottelu; mutta täytyihän uhrata jotain vapautensa puolesta.

Seuraavalla tunnilla hän koetti toteuttaa aiettaan. Hän ryhtyi lyömään vääriin näppäimiin ja soittamaan epäsointuja oikein järjesteellisesti. Melchior torui, sitten hän karjui; ja sitten alkoi tuiskuta iskuja. Hänellä oli paksu viivotin. Joka kerta, kun Christophe otti väärän äänen, löi hän lasta sormille ja ärjyi samalla hänen korvaansa niin, että rumpukalvo oli haljeta. Christophen suu vääntyi kivusta; hän puri huuliaan, ettei olisi itkenyt, ja jatkoi stooalaisen kärsivällisyydellä väärinsoittoaan, kohottaen hartiansa päänsä suojaksi joka kerta, kun tunsi saavansa iskun. Mutta se menetelmä oli huono, sen hän pian näki. Melchior oli yhtä itsepäinen kuin hänkin ja vannoskeli, että vaikka heidän pitäisi istua siinä kaksi päivää ja yötä, ei hän antaisi armoa ennenkuin Christophe oli soittanut

← Page-166 p.167 Page-168 →