Jean-Christophe I

Pidättäisit häntä kotona!…

Louisa itki yhä katkerammin.

--- Älkää nyt toruko, minä olen jo niin onneton! Minä olen tehnyt kaikki, mitä olen voinut. Jos tietäisitte, miten minä pelkään, kun olen yksin! Minä olen aina kuulevinani hänen askeleensa portaissa. Ja minä odotan, kunnes ovi aukeaa, ja ajattelen: Herra Jumala, minkälaisena mahtaa hän nytkin ilmestyä… Kun sitä ajattelen, tulen aivan kipeäksi.

Nyyhkytykset täristivät häntä. Ukko tuli rauhattomaksi. Hän meni Louisan luo, veti peiton jälleen hänen vavahteleville olkapäilleen ja silitteli hänen päätään kömpelöllä kädellään.

--- No no, älähän pelkää, olenhan minä täällä. Pienokaisen vuoksi Louisa hillitsi itsensä ja koetti hymyillä.

--- Tein väärin, kun puhuin teille tästä. Ukko pudisti päätään ja katsoi häneen:

← Page-16 p.17 Page-18 →