Jean-Christophe I

pääskysten lento, kun ne ilmasta juopuneina halkovat taivasta kimein viserryksin… Ääretöntä iloa! Mitään ei enää ole!… Oi onnen rajattomuus!…

--- — —

Tunnit olivat vierineet, ilta oli tullut, portaat pimentyneet. Virran kalvoon muodostelivat sadepisarat ympyröitä, joita pyörteet veivät karkeloiden mukanaan. Joskus kellui äänettömästi ohitse puunoksa tahi tummia kaarnan kappaleita. Hämähäkki, murhamies, oli peräytynyt pimeimpään koloonsa saaliista kylläisenä. — Ja pikku Christophe nojaili yhä luukun reunaan, kalpein, likaisiksi tuhrituin kasvoin, jotka säteilivät onnesta. Hän nukkui.


← Page-178 p.179 Page-180 →