Jean-Christophe I

jotka olivat usein kuin vilusta jäykät, niin pelkäsi hän alinomaa uhkaavaa viivotinta, joka iski niihin, jos tuli pieninkin erehdys, ja opettajan ääntä, joka oli hänestä vieläkin kamalampi kuin lyönnit.

Melchior ajatteli, että Christophe vihasi musiikkia. Lapsi teki kuitenkin työtä sellaisella vimmalla, ettei se voinut johtua ainoastaan siitä, että hän pelkäsi isäänsä. Eräät isoisän sanat olivat tehneet poikaan syvän vaikutuksen. Kun vanhus oli nähnyt pojanpoikansa itkevän, sanoi hän hänelle vakavasti, kuten hän aina poikaa puhutteli, että kannatti kyllä hiukan kärsiä sen taiteen puolesta, joka on kauneinta ja jalointa, mitä ihmisille on lohduksi ja kunniaksi annettu. Christophe oli isoisälle kiitollinen siitä, että hän puhutteli häntä kuten aikuista miestä, ja häntä liikuttivat nuo pohjaltaan yksinkertaiset sanat, jotka olivat niin täydellisesti sopusoinnussa hänen lapsellisen kärsivällisyytensä ja heräävän ylpeytensä kanssa.

← Page-180 p.181 Page-182 →