Jean-Christophe I

hukannut, ymmärtänyt, kuinka he voivat pakinoida rauhassa ja nauraa tällaisella hetkellä.

Isoisä asettui tavalliselle paikalleen, ensimäiselle tuoliriville orkesterin taakse. Hän nojautui kaidetta vasten ja alkoi heti kontrabasson kanssa loppumattomat pakinat. Hän oli siellä omassa ilmakehässään; siellä kuunneltiin hänen sanojaan, koska hän oli tunnustettu musiikkimies; ja hän käytti sitä hyväkseen: voipa sanoa, että hän käytti sitä väärinkin. Christophen oli mahdoton kuunnella mitään. Hänen sielunsa oli aivan sekaisin jännityksestä, katsomosta, joka häikäisi häntä, yleisön tungoksesta, joka teki hänet kauhean araksi. Hän ei tohtinut kääntää päätänsä, hän luuli, että kaikki katselivat häntä.

Hän pyöritteli puolitajuttomana pikku hattuaan käsissään; ja hän tuijotti pyörein silmin esirippuun, jonka takana nuo taikanäyt piilivät.

Viimein kajahti kolme lyöntiä. Isoisä niisti nenäänsä,

← Page-183 p.184 Page-185 →