Jean-Christophe I

veti taskustaan tekstikirjan, jota hän aina tarkoin seurasi, jopa siinä määrin, että unohti, mitä näyttämöllä tapahtui; ja orkesteri ryhtyi soittamaan. Ensimäisten sointujen kajahtaessa tunsi Christophe rauhoittuvansa. Tuossa sävelten maailmassa hän oli aivan kuin kotonaan; ja siitä hetkestä alkaen oli kaikki hänestä täysin luonnollista, vaikka näytelmä oli melkoisen eriskummainen.

Esirippu oli nostettu näyttämään paperiset puut ja eläviä olentoja, jotka eivät olleet paljon luonnollisempia kuin nekään. Poikanen katseli mykkänä ihastuksesta; mutta kummastunut hän ei ollut, vaikka näyteltävä tapahtuikin satujen Itämailla, josta hänellä ei enää ollut aavistustakaan. Runoelma oli yhtä ainoaa mahdottomuuksien kudosta, jossa ei löytynyt kunnollista kohtaa. Christophe ei ymmärtänyt hölynpölyä. Häneltä sekaantui kaikki, hän sotki henkilöt keskenään, nyki isoisää takinhihasta tehden

← Page-184 p.185 Page-186 →