Jean-Christophe I

alituisessa pimeydessä.

Viimeinkin sai Christophe lähestyä sankariaan. Oli konserttipäivä. Koko kaupunki oli tilaisuudessa. Herttua ja hänen hovinsa istuivat suuressa hovin aitiossa, jonka päällä ilmassa oli kruunu, kahden pulleaposkisen ja pyöreäjalkaisen enkelin kantamana. Teatteri oli verhottu loistoasuun. Näyttämö oli koristettu tammen oksilla ja kukkivilla laakereilla. Kaikki vähänkin mainittavat musiikkimiehet olivat pitäneet kunnia-asianaan hankkia itselleen tehtävän orkesterissa. Melchior soitti siellä viulua, ja Jean-Michel johti kuoroja.

Kun Hassler ilmestyi, kaikui joka taholta ihailun huuto, ja naiset nousivat ylös nähdäkseen paremmin. Christophe ahmi häntä silmillään. Hasslerin kasvot olivat nuoret ja hienot, mutta jo hiukan pöhöttyneet ja hervahtaneet; otsa oli käynyt lahdelmille; päälaella huomasi vaaleita, kiharaisia hiuksia liian aikaisen

← Page-196 p.197 Page-198 →