Jean-Christophe I

muotoa niitä sekoittanut. Kaikki muut olisivat voineet erehtyä; mutta hän huomasi pienimmänkin vivahduksen ylen tarkasti.

Eräänä päivänä hän käveli isoisän kamarissa, pää kenossa ja vatsa pystyssä, lyöden tahtia kantapäillään, kiersi yhtämittaa ympäri permantoa, niin että melkein alkoi pyörryttää, ja lauloi jotakin sävellystään. Vanhus ajoi partaansa, mutta keskeytti nyt yhtäkkiä toimensa ja katsoi häneen naama aivan saippuassa ja sanoi:

--- Mitä sinä siinä laulat, poika?

Christophe vastasi, ettei hän tiennyt.

--- Ala alusta! sanoi Jean-Michel.

Christophe koetteli: mutta nyt hän ei saanut päästä kiinni. Ylpeänä isoisän huomiosta tahtoi hän näyttää kaunista ääntään ja esitti omalla tavallaan jotain suurta ooppera-aariaa. Mutta sitä ei vanhus laisinkaan tahtonut. Jean-Michel ei virkkanut mitään eikä ollut enää asiasta välittävinään. Mutta hän jätti oman

← Page-209 p.210 Page-211 →