Jean-Christophe I

joista hän oli niin ylpeä; hän tahtoi näyttää, minkälainen taiteilija hän oli. Gottfried kuunteli häntä tyynesti; sitten hän virkkoi:

--- Christophe-raukka, miten rumaa tuo oli! Se solvasi Christophea niin pahoin, ettei hän keksinyt, mitä vastata. Gottfried jatkoi sääliväisesti:

--- Miksi sinä olet tehnyt tuollaista? Se oli niin rumaa; kukaan ei sinua pakottanut sellaista tekemään.

Christophe väitti vihasta punastuen vastaan:

--- Ukki on sanonut, että minä sävellän kauniisti! huudahti hän.

--- Ahaa, virkkoi Gottfried yhtä rauhallisesti. Hän on varmaan oikeassa, hän on hyvin oppinut. Hän ymmärtää, mikä on musiikkia. Minä en sitä ymmärrä…

Ja hetken päästä hän lisäsi:

--- Mutta minusta se vain oli rumaa.

Hän katsoi tyynesti Christophea, näki miten pahoillaan hän oli, hymyili ja virkkoi.

← Page-237 p.238 Page-239 →