Jean-Christophe I

varmempaa syytä ei hän tiennyt. Melchior kurkisteli masennuksissaan ulos ikkunasta. Vanha Jean-Michel oli myöskin huolissaan, mutta ainoastaan pojanpoikansa tähden; hän kiusasi Christophea loppumattomilla neuvoilla. Christopheen oli hänen läheistensä kuume tarttunut; hän ei ollut levoton sävellyksistään; mutta häntä vaivasi ajatus, että hänen täytyi kumartaa yleisölle, ja se kasvoi vähitellen oikeaksi tuskaksi.

Kuitenkin täytyi nyt alkaa: yleisö tuli kärsimättömäksi. Hof Musik Vereinin orkesteri viritti uvertyyrin Coriolanuksesta. Poika ei tuntenut Coriolanusta eikä Beethovenia; sillä vaikka hän oli usein kuullut tämän sävellyksen, ei hän tiennyt, mikä se oli; koskaan hän ei välittänyt, mitä hänen kuulemansa teokset olivat nimeltään; hän antoi niille omat nimensä, jotka sopivat hänen pieniin tarinoihinsa tai kuvittelemiinsa maisemiin; hän luokitteli ne tavallisesti kolmeen ryhmään: tuleen, maahan ja veteen; niissä oli

← Page-253 p.254 Page-255 →