Jean-Christophe I

niskansa yhä kumarampaan, tumman punaisena ja nolon näköisenä; ja hän katseli itsepintaisesti aivan toiselle puolelle eikä yleisöön. Melchior tuli ja otti hänet tuolilta; hän kantoi poikaa sylissään ja käski hänen lähettämään lentomuiskuja: hän osoitti hänelle ruhtinaan aitiota. Christophe ei ollut tietääkseenkään. Melchior puristi häntä käsivarresta ja uhkasi häntä hiljaa. Silloin suoritti Christophe konemaisesti koko vaaditun työn; mutta hän ei katsellut kehenkään, hän ei nostanut silmiään maasta, hän käänteli päätään sinne tänne, ja hän oli onneton: hän kärsi, tietämättään, miksi; hänen itsetuntonsa oli loukattu, hän ei pitänyt ollenkaan kaikista noista ihmisistä. He saivat taputtaa käsiään, miten hyvänsä, hän ei antanut heille anteeksi, että he nauroivat hänelle ja että hänen nöyryytyksensä huvitti heitä, hän ei antanut anteeksi sitä, että he näkivät hänet tässä naurettavassa asemassa, riippumassa ilmassa lentomuiskuja lähetellen; hän melkein vihasi heidän

← Page-260 p.261 Page-262 →