Jean-Christophe I

askelin makuukomeroon, ja vanha Jean-Michel kumartui Christophen vuoteen puoleen ja syleili poikaa liikutettuna ja sanoi: "Minun rakas pikku Christopheni!…" Sitten hän katosi nopeasti, aivan kuin olisi hävennyt, virkkamatta mitään muuta, pistettyään pojalle muutamia hyviä paloja, jotka hän oli piiloittanut pöydästä taskuunsa.

Se oli Christophesta suloista. Mutta hän oli niin väsynyt päivän monista liikutuksista, ettei hän jaksanut ajatella enempää ukin tekoa; hän ei jaksanut edes koskea saamiinsa makeihin, hän oli aivan väsymyksen murtama ja nukkui melkein heti.

Hänen unensa oli epätasainen. Tuon tuostakin oli hänellä hermonykäyksiä, aivankuin sähköiskuja, jotka tärisyttivät koko hänen ruumistaan. Hurja, kesytön musiikki häiritsi hänen untaan. Hän heräsi keskellä yötä. Konsertissa kuultu Beethovenin uvertyyri pauhasi hänen korvissaan. Se täytti kammion huohottavilla

← Page-270 p.271 Page-272 →