Jean-Christophe I

tiedoton ja muodoton olento aavistaisi koko vaivojen elämän, joka on hänelle valmistettu. Eikä mikään sitä voi rauhoittaa…

Pyhän Martin kellot lauloivat yössä. Niiden ääni oli matala ja syvä. Sade-kosteassa ilmassa se kulki kuin pehmein askelin sammalilla. Lapsi vaikeni keskellä nyyhkytystä. Tuo ihmeellinen sävel virtasi hellästi häneen, niinkuin maito. Yö kirkastui, ilma oli lempeä ja lämmin. Kipu haipui pois, sydäntä alkoi naurattaa; ja hän solahti uneen huolettomasti huokaisten.

Kolme kirkonkelloa soitti edelleen rauhallisesti huomista juhlaa. Myöskin Louisa uneksi kuunnellen niiden ääntä: entisiä onnettomuuksia, ja mitä tuosta pienestä, joka nukkui hänen vieressään, kerran tulisi. Tuntikausia oli hän maannut vuoteessa, uupuneena ja ruumis pakotuksen murtamana. Hänen käsiään ja jäseniään poltti, raskas höyhenpeite vaivasi häntä, ja tuntui kuin olisi pimeys häntä rusentanut ja

← Page-28 p.29 Page-30 →