Jean-Christophe I

Kaikki ympärillä oleva katosi silloin kokonaan, hän ei tiennyt, mitä hän silloin teki, hän ei muistanut silloin edes itseäänkään. Moinen tuli hänelle aivan yhtäkkiä. Kulkiessaan ulkona tai noustessaan portaita aukeni hänessä yhtäkkiä sellainen tyhjiö. Hän ei näyttänyt silloin ajattelevan kerrassaan mitään. Mutta kun hän selvisi jälleen tietoihinsa, niin hänen päätänsä pyörrytti, seistessään siinä samalla paikalla, pimeillä portailla. Oli kuin hän olisi elänyt kokonaisen elämän, — muutaman porrasaskelman matkalla.

Isoisä otti hänet usein mukaansa iltakävelylle. Poikanen tepsutteli hänen vieressään pitäen hänen kädestään kiinni. He kulkivat pitkin tietä, poikki kynnettyjen peltojen, joista nousi miellyttävä ja voimakas mullan tuoksu. Heinäsirkat sirisivät. Mahdottoman isot varikset näkivät tien keskellä seistessään heidän kaukaa tulevan ja lentää kannustivat matkaansa heidän lähestyessään.

← Page-48 p.49 Page-50 →