Jean-Christophe I

Isoisä alkoi ryiskellä; Christophe tiesi hyvin, mitä tämä merkitsi. Vanhuksella oli taas palava halu kertoa hänelle jokin tarina; mutta hän tahtoi, että poikasen itsensä oli pyydettävä häntä kertomaan. Christophe ei jättänytkään sitä tekemättä. He tulivat keskenään hyvin toimeen. Vanhus piti suunnattomasti poikansa pojasta; ja hän oli kovin tyytyväinen, kun sai itselleen Christophesta kiitollisen kuuntelijan. Vanhus jutteli; mielellään pikku tapauksia elämästään ja kertomuksia muinaisista ja nykyaikaisista suurista miehistä. Hänen äänensä tuli silloin mahtipontiseksi ja liikutetuksi; hän vapisi lapsellisesta ilosta, jota hän koetti salata. Huomasi, että hän kuunteli hurmautuneena omia sanojaan. Kovaksi onneksi ei hän löytänyt koskaan sanoja, kun hänen piti ruveta puhumaan. Se haitta oli hänelle ominainen; sillä se uudistui yhtä usein kuin hänen kaunopuheisuuden puuskansakin. Ja koska hän jokaisen yrityksen perästä unhotti tuon

← Page-49 p.50 Page-51 →