Jean-Christophe I

tunnustamaan vihollistensa suuruuden; parikymmentä kertaa oli hän vakuuttanut, että hän olisi antanut vaikka oikean kätensä, jos sellainen mies olisi syntynyt Rheinin sillä puolella. Kohtalo oli säätänyt toisin: hän ihaili häntä, hän oli taistellut häntä vastaan, — nimittäin oli melkein joutunut taistelemaan häntä vastaan. Mutta kun Napoleon oli enää ainoastaan viiden peninkulman päässä, ja kun he marssivat häntä vastaan, valtasi pienen joukon yhtäkkiä kauhu ja se hajosi metsään ja jokainen pakeni huutaen: "Meidät on kavallettu." Turhaan oli ukki koettanut, kertoi hän, koota pakenevia taisteluun; hän oli heittäynyt heidän eteensä maahan uhkaillen ja itkien, mutta virta oli vienyt hänetkin mukanaan, ja seuraavana päivänä oli hän huomannut olevansa hämmästyttävän matkan päässä taistelutantereelta, — niin kutsui isoisä peräytymispaikkaa. — Mutta Christophe vaati häntä kärsimättömästi kertomaan Napoleonin urotöistä; ja hän joutui haltioihinsa

← Page-53 p.54 Page-55 →