Jean-Christophe I

tehdä pahaa. Onneksi liukuivat ne lauhkeina ja hiukan naurettavina edelleen eivätkä pysähtyneet. Poikasen päätä alkoi pyörryttää, kun hän oli liiaksi tähystellyt niitä, ja hän sätkytteli jalkojaan ja käsiään aivan kuin olisi peljännyt putoavansa tuonne ylös avaruuteen. Hänen luomensa alkavat räpyttää, hänelle tulee uni… Hiljaisuus… Lehdet värisevät ja vapisevat vienosti auringon paisteessa, kevyt autere kohoaa ilmaan, kärpäset pörähtelevät veltosti sinne tänne, ne hurisevat kuin urut; kesästä juopuneet heinäsirkat sirisevät raisun riemukkaasti: kaikki vaikenee… Metsäin lehtiholvien varjossa saa vihertikan viheltely taikamaisen soinnun. Kaukana pellolla huudahtelee talonpoika härilleen; hevosen kavio kapsaa valkealla tiellä. Christophen silmät painuvat umpeen. Hänen vieressään kävelee muurahainen kuivaa risua pitkin vaon poikki. Hän raukeaa unen tiedottomuuteen… Vuosisadat ovat kulkeneet hänen sielussaan. Hän herää. Muurahainen ei

← Page-57 p.58 Page-59 →