Jean-Christophe I

sen osaavansa; hän olisi niin mielellään puhunut, kirjoittanut, ollut suuri säveltäjä, kaunopuhuja! Tämä oli hänen salainen, jäytävä haavansa; hän ei ilmaissut sitä kenellekään, hän ei tunnustanut sitä edes itselleen, hän koetti olla sitä muistamatta;, mutta hän ajatteli sitä vasten tahtoaankin, ja se toi kalman esimaun hänen sieluunsa.

Vanhus-rukka! Missään hänen ei onnistunut olla täysin itseään. Hänessä oli niin paljon kauniita ja voimakkaita siemeniä; mutta ne eivät päässeet koskaan kasvuun. Syvä, liikuttava usko taiteen korkeuteen, elämän moraaliseen arvoon; mutta enimmäkseen tulkitsi hän sitä mahtipontisen pöyhkeällä ja naurettavalla tavalla. Moinen määrä jaloa ylpeyttä; mutta elämässä kuitenkin melkein orjamainen kunnioitus ylempiä kohtaan. Moinen riippumattomuuden halu; ja sen rinnalla rajaton alistuvaisuus toisten tahtoon. Vahva usko olevansa

← Page-76 p.77 Page-78 →