Jean-Christophe I

luona hymyili hänen äitinsä hänelle, hellästi ja hiukan hämillään. Christophe juoksi äidin luokse ja takertui hänen helmoihinsa. Äidillä oli edessä valkea esiliina, ja kädessä kapusta. Hän saattoi Christophen yhä enemmän ymmälleen, sillä hän tahtoi poikaa nyt nostamaan leukaansa niin, että nähtäisiin hänen kasvonsa, ja menemään antamaan kättä kaikille keittiössä olijoille ja sanomaan heille hyvää päivää. Siihen hän ei suostunut; hän kääntyi seinään päin ja piiloitti kasvonsa kyynärkoukkunsa taakse. Vähitellen hän kuitenkin tuli rohkeammaksi ja tohti vilkaista piilostaan toisella kiiltävällä ja nauravalla silmällään; mutta aina, kun häneen katsottiin, katosi silmä jälleen. Hän tarkasteli salavihkaa muita. Äiti näytti olevan niin vakava ja kiireissään, ettei Christophe ollut häntä tuntea; äiti liikkui kattilan luota toisen luo, maistellen, antaen neuvoja ja selitellen ruokaohjeita talon tavalliselle keittäjättärelle, varmalla äänellä, jota toinen kuunteli

← Page-87 p.88 Page-89 →