Jean-Christophe I

mitään koko asiasta, ja vaati poikaansa pyytämään anteeksi. Christophe kieltäytyi raivoissaan sitä tekemästä. Louisa ravisteli häntä kovemmin ja kiskoi hänet kädestä rouvan ja lasten luo ja käski häntä rupeamaan polvilleen. Mutta Christophe potki, ulvoi, ja puri äitiään käteen. Hän vilisti viimein pakoon läpi nauravan palvelijajoukon.

Hän meni matkaansa sydän kuohuksissa, vihasta ja saamistaan lyönneistä palavin kasvoin. Hän koetteli olla ajattelematta, hän kiirehti askeleitaan, sillä hän ei tahtonut itkeä kadulla. Hän olisi tahtonut päästä kotiin keventääkseen tuskaansa kyyneleillä; hänen kurkkuaan tukehutti, veri kiehui hänen päässään niin, että se oli haljeta.

Viimein tuli hän kotiin; hän nousi juosten vanhoja pimeitä portaita tavalliseen komeroonsa, erään virralle päin olevan ikkunan syvennykseen; hän heittäytyi tikahtumaisillaan siihen; ja itki katketakseen. Hän ei

← Page-97 p.98 Page-99 →